Elephant springs 22.4.

Sunnuntaina kohteena oli Elefanttilähteet. Menin tänne opiskelijakolleegani kanssa moottoripyörillä moottoritietä pitkin. Minulla oli suhteellisen vähän tietoa paikasta entuudestaan, eikä nettikään tällä kertaa tarjonnut kaivattua lisäinfoa. Siispä rantakamat reppuun ja menoksi.

Ajomatka tuonne kesti n. 2h suuntaansa. Nopeudesta en osaa sanoa, koska moottoripyörän mittari oli jälleen kerran rikki. Matka sujui leppoisasti upeita maisemia ihaillen. Reitti  kulki läpi tunneleiden, ohi merenrannan. Horisontissa näkyi upea vuoristo.

Sisäänpääsymaksu oli 17 000vnd/henkilö. Lisäksi maksettiin 50 000vnd/hlö oleskelupaikasta. Luulen, että tämä kuitenkin vaihtelee paikasta, sillä minusta tuntui, että rahat menivät paikallisille ihmisille eikä yritykselle. Näin hintapolitiikka voi olla hyvinkin villiä.

Vesi oli aika viileää, mikä oli toisaalta hyvä asia kuumana päivänä. Oleskelutila käsitti joen kivien päälle rakennetun lautalattian ja katoksen siihen päälle. Näin ollen oleskelupaikalta pääsi suoraan uimaan. Vesi oli syvempää, mitä aikaisemmin olin kuvitellut, mutta jalat ylttivät kuuitenkin pohjaan. Luulisin että syvyyskin vaihtelee kohdittain. Jos ei halunnut siirtyä veteen hyppäämällä, piti sinne laskeutua kivien kautta. Näin noustiin myös ylös vedestä.

Paikassa suurinosa väestä oli paikallisia, jotka olivat tulleet viettämään sunnuntaita porukalla. Suosittelenkin lämpimästi ottamaan mukaan piknik eväitä jos tuonne meinaa lähteä. Ruokapaikkoja siellä oli jonkinlaisia, mutta ne olivat enemmän paikallisille suunnattuja. Hygieniataso ei varmastikaan ollut kauhean hyvä, joten menimme muualle syömään.

Keittiö

Lounaan jälkeen lähdimme ajamaan kohti laguunia, mutta eksyimme. Tämä ei haitannut, sillä moottoritien sijaan ajoimme maisemareittiä aivan merenrannassa upeissa maisemissa. Pysähdyimme kylään maistamaan myös sokeriruokojuomaa (jota myydään melkein joka kadun kulmassa), mistä olimme kuulleet kehuja. Ja hyväähän se oli, mutta todella makeaa.

Reitillä näkyi kalastajien majoja ja koteja. Näimme kun kalastajat huolsivat kalastusvälineitään, kun työmiehet korjasivat junarataa ja kun maanviljelijä muokkasi peltoa vesipuhveli apunaan. Tuonne haluan vielä palata uudestaan. Emme loppujen lopuksi löytäneet laguunia, ja päätimme, että on parempi tulla toisena päivänä uudestaan, sillä aurinko alkoi laskemaan, eikä tiellä ollut katuvaloja.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin tälläkertaa.. Upea viikonloppu kaikenkaikkiaan. 

6. Harjoitteluviikko (16.4.-20.4.)

Maanantaiksi olimme tehneet kirjallista materiaalia haastattelun pohjalta potilaalle. Keskustelimme tästä opettajan kanssa ja hän kertoi parannusehdotuksia.

Tiistaina meidän oli tarkoitus pitää potilasohjaus munuaisten vajaatoiminnasta potilaallemme, mutta tämä ei käynyt, sillä potilas oli jo poistunut sairaalasta. Tämä siirtyi siis seuraavalle päivälle ja samalla vaihtui potilaskin 15- vuotiaasta 8-vuotiaaseen. Valmistauduimme siis ohjaamaan 8-vuotiasta vasta diagnoosin saanutta potilasta.

Osaston käytävä. Liikuteltavalla kapealla potilassängyllä on tämän maan steriilejä välineitä uudelleenpestyihin lakanoihin kiedottuina. 

Tästä kokemuksena jäi, että täällä ilmeisesti pidetään vielä 15-vuotiasta lapsentasoisena, sillä opettaja käski useaan kertaan lisäämään kuvia ja vähentämään tekstiä. Ymmärrän kyllä, että pienelle lapselle kuvat kertovat enemmän kuin teksti ja ovat mielekkäämpiä lukea, mutta 15-vuotias kyllä jaksaa lukea pienen infovihkosen läpi, vaikkei siinä olisikaan niin paljoa kuvia. Suomessa 15-vuotias otetaan vahvasti mukaan koko hoitoprosessiin ja häntä kannustetaan ottamaan vastuuta omasta sairaudesta. Täällä tämä vastuu on ilmeisesti kokonaan vanhemmilla.

Happi tulee täällä pulloista, eikä seinästä kuten suomessa. 

Keskiviikkona meille selvisi potilaan tavattuamme, että ohjaammekin sekä häntä, että hänen vanhempaansakin. Kyseisellä henkilöllä oli ollut sairaus jo useita vuosia. Tämä tietysti harmitti, sillä olimme varustautuneet ohjaamaan potilasta, joka oli saanut diagnoosin vasta äskettäin. Selvisimme ohjaustilanteesta kuitenkin kunnialla loppuun saakka.

Tämän jälkeen haastattelimme pienissä ryhmissä ripulista ja keuhkokuumeesta kärsivän lapsen vanhempia. Tarkoituksena on tehdä heille hoitosuunnitelmat samaan tapaan kuin suomessakin harjoittelemme. Taulukkoon tulee potilaan tarve (sairaus), hoitotyön havainnot (oireet), hoitotyön suunnitelma (suunnitellaan mitä tehdään olon paranemiseksi),  toiminnot (toteutetaan suunnitelma) ja arviointi (arvioidaan, paraniko, huononiko vai pysyikö tilanne samana).

Minulle uutena asiana tuli tänään esille se, että täällä antibiootit määrätään usein kokeellisesti. Eli ensin aloitetaan antibiootti, jonka jälkeen seurataan sen vaikuttavuutta. Jos se ei tehoa, todetaan, että antibiootti oli väärä ja vaihdetaan se uuteen. Bakteeriviljelyä käytetään täällä vain harvoissa tapauksissa. Suomessa otetaan aina bakteeriviljely ennen antibiootin aloitusta, jotta voidaan määrittää taudinaiheuttaja tarkasti ennen antibiootin aloitusta. Tällöin voidaan valita juuri kyseiseen taudinaiheuttajaan vaikuttava antibiootti ja näin säästää laajakirjoisia (tappaa useita taudinaiheuttajia) antibiootteja vakavempiin tilanteisiin.

Osa odotusaulaa. Yleensä tämä on täynnä ihmisiä, lähinnä omaisia. 

Bach Ma National Park

Olimme suunnitelleet Bach Ma luonnonpuistossa vierailua jo pidemmän aikaa, mutta sopivaa ajankohtaa ei vielä ollut tullut vastaan. Päätimme kuitenkin, että on aika alkaa toteuttaa suunnitelmia, sillä tänään meillä on jäljellä tasan 40. päivää ennen lähtöä. Aamulla siis nokka kohti Bach Ma luonnonpuistoa vuokra-autolla. Onneksi kuski sisältyi pakettiin, sillä vaikka mopolla täällä olenkin ajanut, en uskaltaisi autolla ajaa varsinkaan kapeilla vuoristoteillä. 

Huesta ajomatka lipunmyyntipisteelle kesti n. 1h ja siitä ylös vuorelle 1400 metrin korkeuteen puolisen tuntia. Sisäänpääsymaksu oli 60.000VND eli  2,15€/hlö. 

Ensimmäisenä kävimme kyseisen vuoren huipulla, josta oli upeat maisemat joka puolelle. Olimme pilvien yläpuolella!! 

Tämän jälkeen suuntasimme hieman alemmaksi suoraan viidakkoon 😁. Polku oli pudoneiden lehtien peittämä. Niiden alla risteilivät puiden juurakot. Erilaiset saniaiset ja bambukasvit reunustivat polkua. Toisinaan jostain korkeuksista roikkui köynnöskasvi, joka tarrasi kiinni ihoon ja vaatteisiin, jos ei ollut tarkkana. Reitillä oli joitakin alunperin betonisia portaita, mutta ne olivat kohtalaisessa tai huonossa kunnossa keskimäärin. 

Viidakon suojassa ilma oli mukavan viileää, tosin shortsit jalassa ja t-paidassa tuli silti hiki tuolla kävellessä. Varmaan kyseessä oli myös viidakon kosteus, joka sai hien virtaamaan...

Tämän jälkeen kävimme katsomassa ensimmäistä vesiputousta. Reitti vesiputoukselle lähti suoraan vuorenrinnettä pitkin kulkevalta autotieltä. Heti tieltä alkoi todella jyrkkä laskeutuminen kohti vesiputousta. Oikeastaan puiden välissä oli ainoastaan vaijeri, josta kiinni pitämällä laskeutuminen takaperin onnistui jotenkuten. 

Alhaalla meitä odotti upea vesiputous liukkaine kivineen. Antaa kuvien puhua puolestaan.

Tämän jälkeen siirryimme autolla kohti seuraavan reitin alkamiskohtaa. Jossain kohtaa reitti muuttui aika vaikeakulkuiseksi, kunnes polku risteytyi. Extreme reitti jatkui suoraan joen vartta pitkin tisen reitin kiertäessä viidakon puolella. Valitsimme seikkailunhaluisina tottakai extremereitin. Tämä oli haasteellinen mutta myös erittäin palkitseva reittivalinta. Paikoitellen reitti oli vaikeakulkuinen ja ainoana turvasysteeminä toimi kallioon kiinnitetty vaijeri, josta pidettiin käsin kiinni. Oli siellä erään puusillan (kaksi lankkua) ylitys, jota ei oltu mitenkään kiinnitetty ja kaiken lisäksi se keikkui. Myöskin yksi pystysuora laskeutuminen suoritettiin puoliksi kallioon nojaavilla tikkailla, vaijerista ainoastaan kädellä kiinni pitäen. Jottei tämä vielä ollut tarpeeksi haastavaa reput selässä, alkoi sataa, jolloin kivet muuttuivat entistä liukkaammiksi. Kaikesta tästä selvisimme kuitenkin ehjin nahoin (uskokaa tai älkää) ja vieläpä suhteellisen hyvävointisina.

Reitille kuului myös vesien ylittämistä kahlaamalla. Tarkkana sai siis olla sekä liukastumisen että irtokivien kanssa. Tähän kun vielä lisätään turistikuvien ottaminen mahdollisimman hienoissa  (ei tosin kaikista helpoiten saavutettavissa) paikoissa, on ihme ettei haavereita sattunut. 

Lopuksi menimme vielä katsomaan suurinta vesiputousta sen päältä. Emme enää lähteneet kapuamaan alas, sillä rinne oli todella jyrkkä. Maisemat ylhäältä olivat kuitenkin henkeäsalpaavat! Katosi kyllä elämän murheet siellä niitä ihastellessa. 

Olimme pilvien yläpuolella. 

Kaikenkaikkiaan olimme metsässä yhteensä 5 tuntia ja matkaa kertyi 10km. Tästä voi siis päätellä etenemisvauhdin. Liekö siihen vaikuttanut maaston haasteellisuus vai lukuisat turistikuvat...ken tietää.

Minun vinkit tänne reissaavalle:

-mieti omaa fyysistä kuntoa ja jaksamista reittien vaativuustason mukaan

-mukaan reilusti vettä, vaikka viidakossa onkin viileää, kuluu sitä paljon

-mukaan evästä. Viidakossa ei ole taukopaikkoja

-wc-paperi, jos hätä yllättää

-hyvät kengät ovat ehdottomat! Lenkkareilla pärjäsi hyvin. Varaudu kastelemaan kengät.

-kamat on helppo kantaa repussa, tämä vapauttaa kädet kiipeilyyn ja tasapainoiluun

-tyhjiä muovipusseja roskia varten. Tuolta pitää tuoda kaikki roskat mukanaan pois. On jokaisen vastuulla kantaa kortensa kekoon, että tämä paikka pysyy siistinä tulevillekin sukupolville

-GoPro-kamera. Tarvittaessa kännykkää suojaava vedenkestävä pussi on myös hyvä. (olisi harmi, jos hienot kuvat menisivät pilalle kännykän kastuessa)

Seikkailunhaluisille ja upeiden maisemien metsästäjille suosittelen ehdottomasti tätä kohdetta!

Viikonloppu Hanoissa ja Halong Baylla

Viikonloppuna vierailimme Hanoissa ja Halong Baylla pohjoisessa. Matkustimme Hanoihin lentokoneella pitkän välimatkan (650km) ja tiukan aikataulun vuoksi. Täällä menee kyllä junia ja busseja, mutta ne ovat armottoman hitaita. Varasimme lennot viikon alussa ja meno-paluu käsimatkatavaroiden kanssa maksoi n. 65€/hlö. Lentoyhtiönä toimi Vietjetair, joka oli positiivinen yllätys. Koneet olivat uutuudenkarheita ja kaikki toimi moitteettomasti. Hanoin lentokentällä oli myös check in automaatteja, joka jouhevoitti matkustamista.

Hanoi

Hanoita kaupunkina emme paljoa ehtineet näkemään. Päällimmäisenä mieleen jäi kiireisyys, liikenteen melu ja turstien paljous. Itse en siis kaupunkiin suuresti ihastunut. Ilmeisesti nähtävyyksistä suurin osa on museoita ja vanhaa kaupunkia, mutta näissä emme ehtineet vierailla.

Torstai-iltana kävimme syömässä huippuhyvää pizzaa hienossa ravintolassa. Siellä oli avokeittiö, johon oli näkymä yläkerrasta jossa istuimme. Kokemuksena siis oikein piristävä. Mietin kyllä, että miksi pitää tulla näin kauas pizzaa syömään, mutta oli kyllä herkullista ja kaiken sen arvoista (paikka oli myös hyvän hintainen). Välillä riisiin ja nuudeliinkin kaipaa vaihtelua.

Perjantaiaamu valkeni pian lyhyiden yöunien jälkeen. Aamutoimet ja aamupala, jonka jälkeen hyppäsimme bussiin. Bussimatka meni taas mukavasti nukkuessa ja 3-4 tunnin ajon jälkeen olimmekin Halong cityssä rannikolla.

Nousimme laivaan ja matka saattoi alkaa! Melkein heti satamasta päästyämme saimme huomata, kuinka kauniiseen paikkaan olimme tulleet. Ei tuota turhaan kehuta tosiaankaan. Laivalla saimme alkuinfon ja söimme lounaan. Lounaaksi oli riisiä, kanaa, lihaa, ranskalaisia (jotka muistuttivat maultaan pannukakkua) ja mereneläviä. Jälkiruuaksi hedelmiä. Ruokailuun ei sisältynyt juomat, jotka piti erikseen maksaa. Tämän jälkeen meillä oli hetki aikaa tutustua huoneisiimme. Valitettavasti meidän kohdalle oli sattunut sekaannus järjestäjien puolesta, emmekä saaneet varaamaamme hyttiä. Tämä harmitti tietysti kovasti, koska olimme valinneet kyseisen risteilyn juurikin hyttien vuoksi.

Tämän jälkeen menimme paikkaan, jossa sai meloa kanootilla tai istua banaaniveneen kyydissä paikallisen soutaessa sitä. Valitsimme tälläkertaa banaaniveneen,sillä meille kerrottiin, että melontaan on mahdollisuus seuraavana päivänäkin (tämä ei kuitenkaan toteutunut loppujenlopuksi). Saimme ihastella kauniita maisemia kapeita kujia läpi lipuen. Näimme myös kalastajakyliä, jotka olivat kokonaisuudessaan veden päälle rakennettuja. Ponttoonit kannattelivat laitureita, joiden päälle asumukset ja kalastussysteemit oli rakennettu.

Tämän jälkeen kävimme tutustumassa simpukkafarmiin, jossa tavoitteena oli helmien kasvatus. Seillä oli erilaisia simpukkalajikkeita, jotka tuottivat erilaisia helmiä. Arvokkaimpia olivat vaalenapunaiset ja mustat helmet. Näimme, kuinka simpukka avattiin ja sieltä paljastui helmi. Paikassa myös myytiin helmikoruja luonnollisesti. En kuitenkaan osaa sanoa, olivatko ne halvempia, kuin suomesta ostettuna.

Seuraavaksi menimme rannalle, jossa oli mahdollisuus uida ja ottaa kuvia. Itse en uinut pilvisen ja viileähkön sään vuoksi, mutta käytimmekin suurimman osan ajasta kuvien ottamiseen. 

Illalla söimme laivalla illallisen, jonka jälkeen oli vapaa-aikaa. Oli mukava vaihtaa ajatuksia mm. Australiasta ja Etelä-Afrikasta kotoisin olevien ihmisten kanssa illan hämärtyessä. Yöllä laivan kannella oli melkeinpä pilkkopimeää, mikä osaltaan loi todella uniikin ja rauhoittavan tunnelman rauhallisen meren ja saarten ympäröimänä. Tämä jäikin ehkä parhaimpana asiana mieleen reissusta.

Lauantaiaamun aloitimme Taijilla laivan kannella. Se oli oikein hauska kokemus, joskin hiukka kummallista. Tämän jälkeen menimme aamupalalle. Kävimme vierailemassa eräässä luolassa, jonka jälkeen saimme osallistua kokkauskurssille. Kurssilla opettelimme tekemään tuoreita kevätrullia. Kevätrullien tekeminen oli helppoa ja tästä sainkin hyvän ruokavinkin kotiinviemiseksi. Täytteeksi voi laittaa oman maun mukaan salaattia, kurkkua, porkkanaa, lihaa, kanaa, kalaa, kananmunaa, mereneläviä yms. Ainekset laitetaan riisipaperin päälle ja taitellaan siitä rulla. Tärkeintä on muistaa olla laittamatta liikaa ainesosia, sillä silloin riisipaperi repeää melko helposti. 

Lounaan jälkeen laiva rantautuikin jo satamaan, josta matka jatkui bussilla kohti Hanoita. Saimme hyvitykseksi matkustaa ainoina isossa bussissa, joten tälläkertaa tilaa oli erittäin reilusti. Matka meni nopeasti nukkuessa. Hanoihin saavuttuamme kävimme vierailemassa ostoskeskuksessa. Tuolla tosin oli valitettavasti vain kalliita merkkivaatteita, joten ostokset jäivät vähäisiksi. Meidän oli myös tarkoitus käydä 65. kerroksessa olevalla näköalatasanteella, muttemme menneet runsaan sumun takia. Tämä harmitti hieman, sillä tuolta olisi varmasti ollut upeat näkymät kaupungin ylle.

Sunnuntaina nukuimme hieman pidempään. Söimme aamupalan ja lähdimme lentokentälle hyvissä ajoin. Olisi ehkä ollut mukava viettää hieman enemmän aikaa Hanoissa, mutta toisaalta taas kaupunki ei ollut yhtään itseni tyylinen. Ehkä tämä siis riitti tällä kertaa.

Reissun lopuksi tapahtui vielä ikävä käänne muuten mukavasti menneen viikonlopun päätteeksi, sillä puhelimeni varastettiin. Tämä tapahtui ihan kotikulmilla ja päivänvalossa. Pitää siis olla entistä huolellisempi, eikä koskaan saa menettää tarkkaavaisuuttaan hetkeksikään.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin tälläkertaa.

Hanna

5. Harjoitteluviikko (9.-12.4.)

Heippa!
Kohtapuoliin puoliväli vaihtoa häämöttää jo tulevaisuudessa, tarkemmin tämän viikon loppupuolella. Aika kuluu siis todella nopeasti! Tämä viikko ollaan oltu pediatrisella (lasten) osastolla. Saimme viikkotehtäväksi havainnoida eroja lasten- ja aikuistenhoitotyössä ja vertailla näitä keskenään. Lisäksi saamme ehdotaa joitakin parannusehdotuksia osaston toimintaan.

Maanantai ja tiistai meni osaston toimintaa tarkkaillessa. Lapsille suonensisäiset lääkkeet annetaan yleensä jalkapöydän pinnassa oleviin suoniin. Verisuonten löytäminen lapsilta on vaikeaa jo lapsenpyöreyden vuoksi, puhumattakaan ohuista verisuonista. Olemme siis joutuneet todistamaan ikävää verisuonten etsimistä neulalla. Onneksi lastenosastolla käytetään enemmän kanyylejä ja perhosneuloja (sama, millä suomessa joskus otetaan verinäytteitä) juurikin tämän syyn vuoksi. Lisäksi lapset eivät ymmärrä lääkkeenannon tärkeyttä, vain sen että pistäminen sattuu. Täällä ei myöskään käytetä puuduttavaa emla-voidetta ennen pistämistä. Meille koulussa myös korostettiin puhumisen tärkeytää lapselle. Vaikka lapsi olisi kuinka pieni, hänelle pitäisi kertoa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Täällä en sitä ole nähnyt.

Osastolla toimi 5 lääkäriä (+harjoittelijat) ja 8 hoitajaa. Potilaita maanantaina oli 33. Yleisimmät syyt lasten sairaalaan tuloon olivat kuume, ripuli ja keuhkokuume. Myös astmaa ja munuaissairauksia ilmeisesti oli. Lasten syöpä- ja murtumahoito on keskitetty Central Hospitaliin, joka on opiskelijan mukaan modernimpi. Siellä hoidetaan myös muut vaikeammat ja komplisoituneet tapaukset.

Osasto näytti suunnilleen samalta kuin muutkin osastot. Seinillä ei paljoa näkynyt iloisia kuvia. Ainoastaan nurkassa sijaitseva (lukollinen) leluvitriini osoitti kyseisen kerroksen olevan lastenosasto. Kuulimme myös, että lapset ovat iloisia saadessaan leikkiä leluilla, mutteivät he haluaisi antaa niitä takaisin, jonka vuoksi kaappi oli ilmeisesti lukossa. Opiskelijoita osastolla oli todella paljon. Tuntui, että oli kokoajan tiellä, vaikka yritti parhaansa mukaan väistellä edestakaisin liikkuvia ihmisiä. Tähän kun lisätään suuri omaisten määrä ympärivuorokautisesti ja käytävillä olevat potilasvuoteet, voitte kuvitella, että sairaalalla on aika tiivis tunnelma!

Lelukaappi

Lastenosastolla, kuten muillakin osastoilla, omaisten merkitys on suuri. Paikalla on aina vähintään äiti/isä ja yleensä vielä mummo pitämässä huolta lapsesta. Itse pidän suuresti tästä tuesta, mitä isovanhemmat antavat lapsilleen ja lapsenlapsilleen tarpeen mukaan. Suomessa kun isovanhempien ja perheen merkitys ylipäätään on ajettu alas, mikä on todella surullista. Mikä olisikaan parempi keino osoittaa välittämistä, kuin huolenpito, silloin kun perheenjäsen sitä todella tarvitsee? Työnjako on myös usein selkeä, jos paikalla on sekä äiti, että mummo, keskittyy äiti lapsen kanssa olemiseen ja läsnäoloon, kun mummo taas huolehtii käytännön asioista. Kuulin, etteivät sairaanhoitajat tee perushoitoa resurssipulan vuoksi, mutta mielestäni ei tämäkään vaihtoehto huono ole. Sairas potilas saa fyysistä ja emotionaalista tukea läheiseltä. Varsinkin emotionaalisen tuen on osoitettu edistävän paranemisprosessia ja vähentävän kivun kokemista. Tämä on erityisen tärkeää maassa, jossa resurssit ovat rajalliset hoidon suhteen eikä kipulääkkeitä suosita.

Keskiviikkona tarkkailimme aluksi osastolla, jonka jälkeen siirryimme luokkaan keskustelemaan havainnoistamme opettajien kanssa. Iltapäivä meneekin seuraavaan päivään valmistautuessa, sillä saimme lisää tehtäviä loppuviikolle ja ensi viikolle valmisteltavaksi.

Torstaina haastattelimme potilasta, jolla on munuaisten vajaatoiminta tehtäväämme varten. Tehtävännämme oli tutustua potilaaseen ja hänen sairauteen ja seuraavalla viikolla suorittaa potilasohjaus kyseiselle potilaalle. Kyselimme potilaan perustietoja ja asioita sairaudesta ja sen puhkeamisesta. Saimme myös lisätietoa siitä, miten tällaiset tapaukset hoidetaan Vietnamissa.

Perjantai menikin materiaalia valmistellessa potilasohjaukseen.

4. Harjoitteluviikko (2.-6.4.)

Maanantaina harjoittelimme murtuneen raajan tukemista maasto-olosuhteissa. Tämä oli varsin hauska ja helppo koulupäivä siis. Koulun jälkeen käytiin kahvilla Hollantilaisten vaihtareiden kanssa. Tästä matka jatkui kohti skootterin vuokrausta ja rantaresorttia. Paikka oli pieni, mutta todella kaunis ja ilmapiiri oli hauska. Resort maksoi 100 000vnd, mutta sen edestä sai käyttää vessaa, suihkuja, aurinkotuoleja ja varjoja sekä tilata ruokaa tai juomista.

Tiistaina meidän piti päästä leikkuriin tutustumaan, mutta tämä ei kuitenkaan valitettavasti onnistunut. Menimme siis tarkkailemaan neurokirran ja urologian osastolle. 

Keskiviikkona pääsimme leikkaussaliin. Ennen saliin menoa vaihdettiin leikkausosaston omat vaatteet ja vaihdettiin kengät leikkausosaston släpäreihin (ilman sukkia). Hiuksiin laitettiin hiussuoja ja naamalla oli suu-nenä suojus. Yritin kysyä, minkälainen käsienpesu / -desinfektion meidän tulee tehdä ennen saliin menoa, mutten saanut vastausta eikä kysymystäni ymmärretty. Menimme siis saliin ilman tämän kummempia valmistautumisia. 

Ensimmäisessä salissa oli menossa olkaluuleikkauksen valmistelut. Röntgenkuvista saimme hieman osviittaa, mitä kädestä korjattiin. Kesken valmistelujen hoitaja tuli hakemaan meidät toiseen saliin (ei mitään puhdistautumisia tässä välissä) katsomaan intubaatiota (hengitysputken laittoa). Täällä sairaanhoitaja intuboi aina, mutta suomessa yleensä sen tekee lähes poikkeuksetta nukutuslääkäri. Olisimme saaneet tätä kokeilla, mutta itse en sitä uskaltanut tehdä, koska meille oltiin teroitettu, että saamme vain tarkkailla emmekä tehdä itse. Leikkaukseksessa keskeytettiin kohdun ulkoinen raskaus tähystysmenetelmällä. Tämän jälkeen menimme seuraamaan hetkeksi käsileikkausta, josta meidät haettiin seuraavaan leikkaukseen. Näimme nukutuksen ja osan avoimesta virtsakivienpoistoleikkauksesta.  

Instrumentteja

Kokemuksena leikkaussalissa vierailu oli mielenkiintoista ja opettavaista. Leikkaukset tehdään suunnilleen samalla tavalla kuin suomessa. Resurssit ovat vain pienemmät. Salista löytyi kuitenkin esim. anestesiakoneisto, paljon instrumentteja, laparoskopiavälineet (tähystysleikkausvälineet), diatermia (poltin, jolla poltetaan verisuonet kiinni verenvuodon tyrehdyttämiseksi), muunneltava potilaspöytä ja seurantamonitorit. Happi tuli pullosta, eikä seinästä toisinkuin suomesta. Leikkaussali oli myös ilmastoitu ja tälläkertaa se oli jopa päällä.Seinällä oli röntgen ja tietokonetomografiakuvia (TT/CT)potilaasta eli ilmeisesti sairaalalla on tällaiset laitteet käytössä.  Leikkaussalissa tosin oli paljon väkeä (8-9 meidän lisäksi) ja ovista kulki paljon porukkaa edestakaisin useita kertoja leikkauksen aikana. Suomessa tätä pyritään välttämään mahdollisimmaan paljon. 

Ylähyllyllä Betadinea, keskihyllyllä erilaisia ompelulankoja. Toisessa kaapissa oli erilaisia infuusionesteitä. Kaappien ovet olivat auki koko leikkauksen ajan.

Torstai meillä olikin vapaata perjantaina esitettävien esitelmien tekemistä varten. Nukuin pitkään ja kävimme porukalla myös rannalla. Ilta menikin itse esitelmää tehdessä. Meidän ryhmän aihe oli ihonsiirrot. Koska emme tavanneet osastoilla yhtään tällaista potilasta, teimme esitelmän vain suomessa tehtävistä ihonsiirroista. Itselleni tämä aihe oli aivan vieras, kun taas muut ryhmäläiseni olivat olleet suomessa harjoittelussa ihotautiosastolla ja hoitaneet kyseisiä potilaita. 

Perjantaina pidimme esitelmät opettajillemme. Esitelmän pitäminen meni ihan hyvin ja saimme siitä positiivista palautetta. Opettajat kertoivat myös, miten ihonsiirrot eroavat Vietnamissa tehtävistä. Muiden ryhmien aiheita olivat VAC-hoito ja erilaiset reisiluun murtumat. 

Jos jotain täällä on oppinut niin esitelmien pitämistä englanniksi! Ensimmäinen jännitti tosi paljon, mutta nyt en enää menetä yöunia esitelmien takia. Hyvä valmistautuminen auttaa armotonta esiintymisjännittäjää ja toisinaan siitä voi jopa nauttia kun ei ole paineita. 

HUOM! Muutin kommentoinnin asetuksia sellaisiksi, ettei kommentointia varten tarvitse kirjautua. Nyt saa siis lähettää kommentteja myös anonyymisti. 

Viikonloppu Hoi Anissa (30.3.-1.4.)

Viikonloppusuunnitelmiin kuului reissu Hoi Aniin, josta olin kuullut paljon suosituksia. Perjantaina matkustimme Da Nang - nimiseen kaupunkiin junalla. Matkaa tuonne oli suunnilleen 100 km, mutta junamatka kesti noin 2,5h. Junamatka sujui todella hyvin ja maisemat olivat erittäin kauniita. Niitä ei siis turhaan suositella. Reitti kulki merenrantaa pitkin ja paljasti upeita vuoria, sademetsää ja merenrantaa.

Juna itsessään oli myöskin hieno kokemus. Odotukset olivat tasoa intian junista nähdyt kuvat, mutta ne kumoutuivat täysin. Junavaunu oli ilmastoitu, leveillä, pehmeillä penkeillä sekä televisiolla varustettu. Se oli myös suhteellisen siisti ja vessassakin uskalsi käydä. Hintaa junalle tuli 90 000vnd eli 3,20€, tämä sisälsi myös lounaan.

Da Nangista menimme Hoi Aniin taksilla. Taksille tuli hintaa yhteensä 365 000vnd, joka on euroissa 12,98. Tämä jaettiin neljän henkilön kesken, joten maksettavaa jäi n. 92 000vnd (3,27€) /henkilö.

Ilta meni vanhaan kaupunkiin ja lamppufestivaaleihin (lantern festival) tutustuessa. Täällä on kuukausittain täydenkuun juhla, jolloin vanha kaupunki täyttyy upeista lampuista. Ihmiset voivat laittaa jokeen kynttilän kellumaan ja tämän pitäisi tuoda hyvää onnea. Joella oli myös paljon pieniä veneitä, joiden kyytiin sai mennä. Yksi kynttilä maksoi 10 000vnd eli alle 50snt. Näkymä oli todella kaunis, eikä kuvista saa kunnollista käsitystä siitä upeasta näkymästä.

Lauantaiaamua odotin levottomana, sillä tiedossa oli snorklausretki! Bussi haki minut hyvin nautitun herkullisen aamupalan jälkeen, jonka jälkeen reissu saattoi alkaa. Satamassa minua odotti värikäs puinen laiva sekä hauska, italialainen opas. Laivamatka kului rattoisasti laivan toisessa kerroksessa aurinkotuoleilla leikotellessa. Raikas merituuli tasapainotti mukavasti pilvettömältä taivaalta paistavaa aurinkoa. Reissuun sisältyi myös virvokkeita ja pientä purtavaa välipalaksi.

Reilun tunnin seilaamisen jälkeen pysähdyimme erään saaren kupeeseen, jossa snorklaus sai alkaa. Räpylät jalkaan ja menoksi siis! Snorklaaminen oli upea kokemus kaikenkaikkiaan. Vesi oli lämmintä, +23 asteista (opas tosin sanoi sitä kylmäksi ja jakoi märkäpukuja lämmikkeeksi). Pinnan alla näkyi todella monenvärisiä koralleja ja mereneläimiä. Hienoimpina jäivät mieleen sähkönsiniset meritähdet, värikkäät kalat ja piikkipallot. Näin myös yhden meduusan ja paljon merimakkaroita. Kalat olivat aika kesyjä ja niitä pääsi ihailemaan todella läheltä. Oli uskomaton fiilis päästä kurkkaamaan ihan toisenlaiseen maailmaan, mitä on ainoastaan nähnyt televisiossa. Oli myös hyvin rauhoittavaa katsella kalojen leikkiä, kellua veden pinnalla ja kuulla ainoastaan oma hengitys. 

Viivyimme täällä reilun tunnin, jonka jälkeen oli aika jatkaa matkaa. Matka taittui mukavasti laivan keulassa reunalla istuen ja aalloissa pomppien (vainvietnamjutut :D). Seuraavassa kohteessa snorklaus sai jatkua. Tämän jälkeen hypimme laivasta veteen eri tyyleillä. Hurjaa oli myös hypätä laivan 2. Kerroksesta. Jossain kohtaa hyppiminen riitti ja matka jatkui kohti cham-saarta.

Saarella söimme herkullisen lounaan palmujen varjossa. Tämän jälkeen meillä oli vapaa-aikaa, jonka kukin vietti haluamallaan tavalla. Itse otin ruokaperäiset riippumatossa palmun varjossa. Hiukopalaksi kävin ostamassa kookoksen, jonka virkistävä juoma oli hyvää. Kävinme vielä nappailemassa kuvia, jonka jälkeen nopea pulahdus mereen ja suihkun kautta kohti putput-venettä. Putput-vene vei meidät samalle laivalle, mikä oli meidät saarelle tuonutkin. Loppumatka menikin aika raukeissa tunnelmissa tuulesta ja maisemista nauttien. Laiva saapui satamaan, josta bussi vei jokaisen omalle hotellille. Päivä oli kokonaisuudessaan erinomainen ja mahtavasti järjestetty. Hiukan harmittamaan jäi se, ettei mukana ollut vedenkestävää kameraa, jolla olisi saanut upeita kuvia. Sellainen pitänee hankkia ennen sukellusta..

Hintaa reissulle tuli 990 000vnd, joka on n.35€. Mielestäni reissu oli siis halpa siihen nähden, että se todella sisälsi kaiken ja vielä vähän enemmän.

Illalla kävin ostamassa aloe veraa kärähtäneeseen ihoon. Kaikin mahdollisin keinoin yritin sitä välttää, mutta kuinka taas kävikään. Kävimme vielä syömässä vanhassa kaupungissa. Tapahtumarikas päivä alkoi tuntua jo ja uni maistuikin hyvin ruuan jälkeen.

Sunnuntaina nukuimme pitkään ja söimme herkullisen aamupalan. Kävimme vielä pienellä ostoskierroksella, jonka jälkeen bussikyyti kohti Huea oli jo valmis lähtemään. Bussi oli aika huikea kokemus, meillä nimittäin oli makuupaikat. Paikkoja oli kahdessa kerroksessa ja kaikilla oli erinomainen ilmastointi. Maisemat olivat tälläkin kertaa hienot, tosin eivät yhtä hienot kuin junamatkalla.

Bussi oli mallia makuuvaunu. Kelpasi kyllä yläpediltä maisemia katsella.